Bestseller-teos heistä, jotka vaikenevat mieluummin kuin puhuvat

Susan Cainin tietokirja Hiljaiset kuvaa yhteiskuntaa, joka suosii ekstroverttejä. Teos kannustaa hiljaisia ja ujoja olemaan luonnolleen uskollisia.

”Sain teoksen luettua kuukausi sitten, enkä saa sitä mielestäni. Se on niin monessa suhteessa tärkeä kirja.”

Jon Ronson, Guardian 

Länsimaisessa kulttuurissa ekstroversio on ihanne: esiintymishalua, tiimihen­keä ja ulospäinsuuntautuneisuutta kannustetaan niin kouluissa kuin työ­paikoillakin. Tutkimusten mukaan kuitenkin vähintään kolmasosa väestöstä on introvertteja, joiden hiljaiset vahvuudet jäävät liian helposti huomiotta.

Ympäristön paine saa usein nämä hiljaiset uskomaan, että heissä on jotakin vialla, ja toimimaan persoonallisuutensa vastaisesti. Niin tehdessään he uhraavat lahjakkuutensa, energiansa ja jopa henkilökohtaisen hyvinvoin­tinsa ekstroversion ihanteelle, mikä on valtavaa tuhlausta.

Susan Cain kartoittaa ekstroversion suosimisen kehitystä 1900-luvulla ja tutkii ilmiön kauaskantoisia vaikutuksia. Omien kokemustensa, psykologian ja neurotieteiden viimeisimpien tutkimustulosten sekä satojen henkilöhaastatte­lujen pohjalta hän osoittaa, kuinka väärinymmärrettyjä ja aliarvostettuja intro­vertit usein ovat.

Susan Cainon valmistunut Princetonin yliopistosta ja Harvardin oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Hän on työskennellyt yritysjuristina Wall Streetillä sekä neuvottelutaitojen valmentajana yrityksissä ja yliopistoissa.

”Joka ikinen loistaa oikeassa valossa. Joillekin se on Broadwayn parrasvalo, toisille oman kirjoituspöydän lukulamppu.”


**
 

Lisätietoja ja kirjan kansi:
Tiedottaja Saara Oranen, saara.oranen@avain.net, 0445661903
http://www.avain.net/kuvat/hiljaiset-introverttien-manifesti.html

Arvostelukappaleet:
http://avain.net/medialle/tilaa-arvostelukappale.html