Yhdeksän tapaa jättää rakas*

Avain on ollut minulle erityisen rakas yhdeksän vuotta – ei kuitenkaan niin kuin oma lapsi, vaikka sitä vertausta usein käytetään. Mutta melkein kuin oma koti, joka on rakas silloinkin, kun ikkunoista vetää ja sotkuista ei löydy sukkia. Nyt on aika siirtyä toiseen taloon ja selättää haikeus muistelemalla yksi kerrallaan jokaista kirjaa ja niiden jättämiä jälkiä. Siihen ei tässä ole tilaa eikä oikein aikaakaan – kun on vielä tehtävä monenlaista, jotta loistokirjat löytävät lukijansa – vaan poimin jokaiselta vuodelta yhden itselleni erityisen tärkeän kirjan:

2004 Le Corbusier: Kohti uutta arkkitehtuuria

Le Corbusierin klassikko aloitti Avain arkkitehtuurin -sarjan, jossa (vuoden 2004 esitettä lainaten) ”julkaistaan niin arkkitehtuuriklassikkojen käännöksiä kuin puheenvuoroja nykyarkkitehtuurista”. Järjestimme keskustelutilaisuuksia, joissa arkkitehtuurikeskustelu haluttiin osaksi laajempaa keskustelua hyvästä ympäristöstä ja hyvästä elämästä. Tämä oli niin idealistista, että kirjasarja lopetettiin neljän teoksen jälkeen. Kaikki arkkitehdit eivät ostaneetkaan kaikkia kustantamiamme teoksia, vaikka ne kiitosta saivatkin. Kohderyhmäajattelu vaati vielä hiomista ja realistisempaa otetta…

2005 Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Elinan esikoisromaani oli Avaimen ensimmäinen kotimainen romaani, siksikin valitsen sen tähän. Muuten on mahdotonta nostaa kotimaisten kaunokirjailijoiden teoksista yhtä tai kahta ylitse muiden, jokainen on omalla tavallaan rakas ja merkittävä, vuosien työn tulos, enkä listaa niitä järjestykseen, siksi näidenkään yhdeksän joukossa ei ole muita kotimaisia kaunokirjoja. Käännöksiin ja tietokirjoihin on helpompi suhtautua edes ihan vähän tunteettomammin. Että hän muistaisi saman on koskettanut tuhansia lukijoita, se myös opetti paljon kirjallisuuspalkinnoista, mediasta, käännösoikeuksien myymisestä, eikä Avain olisi Avain ilman tätä romaania.

2006 Lionel Shriver: Poikani Kevin

Tämä on yksi parhaimmista koskaan lukemistani romaaneista, kaikessa hyytävyydessään. Moni on sanonut, ettei pysty lukemaan kirjaa sen rankan aiheen vuoksi, ja mietin, miten ihmiset pystyvät seuraamaan mediaa, lukemaan dekkareita, jotka alkavat sillä, että joku tapetaan. Fiktion voima on valtava, mutta minusta on silti lohdullisempaa lukea jotakin, jossa kaikki revitään rikki ja paljaaksi, jotta lukija näkisi syvemmälle. Shriver kirjoitti myös yhden viime vuoden suosikeistani: Jonnekin pois -romaanin, sitäkin suosittelen lämpimästi.

2007 Rita Dahl: Tuhansien portaiden lumo – kulttuurikierroksia Portugalissa

Pidän kirjoista, joita ei ole ihan yksiselitteistä määritellä kauno- tai tietokirjaksi ja jotka pakenevat tarkkoja luokituksia. Tuhansien portaiden lumo on tästä kiehtova esimerkki: mitä kaunein matkakirja, jota voi lukea kuin kaunokirjaa ja kuvitella kävelevänsä portaita pitkin jonnekin, johon haluaisi jäädä.

2008 Päivi Kosonen, Hanna Meretoja & Päivi Mäkirinta: Tarinoiden paluu – esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta

Tarinoiden paluu aloitti Café Voltaire -esseeteossarjan, jonka jokaisessa osassa käsitellään yhden maan tai kielialueen nykykirjallisuutta. Tähän sarjaan kiteytyvät rakkaus monipuoliseen käännöskirjallisuuteen, pyrkimys nostaa esiin vähemmän esillä olleita kirjailijoita, pidentää kirjan elinkaarta ja yritys ymmärtää omaa elämää katsomalla vähän kauemmaksi. Sarjassa on ilmestynyt Tarinoiden paluun lisäksi brittikirjallisuuteen keskittyvä Imperiumin perilliset sekä saksankielistä kirjallisuutta käsittelevä Muistijälkiä. Seuraavaksi ovat vuorossa Venäjän (Kenen aika?) ja Unkarin (Ristiaallokossa) nykykirjallisuus. Kirjasarjasta sai alkunsa myös blogi: http://avaincafevoltaire.blogspot.com.

2009 Ralf Rothmann: Nuorta valoa

Nuorta valoa -teos kuvaa lapsuutta ja sen loppumista niin hienovireisesti, että kirjan olisi pitänyt saada enemmän huomiota (niin kuin tietenkin kaikkien muidenkin). Kirja opetti paljon käännöskirjojen näkyvyydestä ja myynnistä – siitä kysymyksestä, mitä tehdä, kun aihe ei ole ”pinnalla”, kirjailija ei ole erityisen ajankohtainen eikä teoskaan ihan uusi. Mutta loistava romaani se on. Vaikka sinne jäi sulkeisiin kääntäjän huomio kustannustoimittajalle, joka ei huomannut sitä poistaa. Lempeä kriitikko lähetti virheestä lempeän viestin ja olin jo suunnitella talkoita, joissa istuisin ystävien kanssa kirjavarastolla yliviivaamassa virheitä. Mutta väsymys voitti, ja armo, ja huumori, eikä niitä satoja kirjoja myyty eikä virhekään enää häirinnyt. Mutta lukekaa tämä kirja, näin kesän kynnyksellä, kun valo kajastaa.

2010 Claudie Gallay: Tyrskyt

Tämä on ehkä se romaani, jonka ottaisin autiolle saarelle, jos vain yhden saisi ottaa. Teoksen on suomentanut Titia Schuurman, joka on tuonut Avaimelle monta loistavaa kirjaa ja kannen on suunnitellut Satu Ketola, joka todisti, miten parhaat kannet syntyvät, kun graafikko tuntee (sanan kaikissa merkityksissä) tekstin. Tämä kansi jäi julisteeksi olohuoneeni seinälle.

2011 David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

Ei ole yhtäkään päivää ilman, että miettisin, miten pian kaikki on ohi, ihan liian pian. Elämä on liian lyhyt, tilastojen mukaan olen puolivälissä, mutta kaikki voi päättyä huomenna. Siksi pelkkä ajatuskin siitä, että neurotieteilijä-kirjailija kirjoittaa 40 erilaista kuvitelmaa tuonpuoleisesta, lohduttaa. Elämä tuntuu teoksen luettuani yhtä lyhyeltä mutta vähän kevyemmältä. David Eagleman on kirjoittanut myös tämän kevään tietokirjasuosikkini, Incognito – aivojen salattu elämä -teoksen.

2012 Susan Cain: Hiljaiset – intoverttien manifesti

Nautin populaareista tietokirjoista, joilla on tieteellinen pohja mutta jotka on kirjoitettu niin vetävästi, että kirjaa lukee kuin romaania, joka on ahmittava kerralla. Hiljaiset nostaa esille merkittävän ilmiön, jossa ekstroversio nostetaan yhteiskunnassa ihanteeksi, johon hiljaisempien on sopeuduttava. Kirja ravistelee persoonallisuustyypin, temperamentin, ujouden ja hiljaisuuden käsitteitä. Kuten alkuteoksen nimi viittaa, teos on kirjoitettu maailmaan, jossa on jo liikaa puhetta. Kenellä olisi aikaa kuunnella?

* Otsikko on lainattu hurmaavasta Cécile Slankan teoksesta 101 tapaa jättää rakas, jossa Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia-kirjan hengessä erilaisia erokirjeitä, lainaan niistä nyt lyhintä ja muutan Erikan nimen:

Hyvästi, Avain, ja kiitos kaikesta.

Lauttasaaressa 27.4.2012

Anna-Riikka Carlson