Hyvää ä-päivää!
Tämänkertaisessa kuukauden jutussa esitellään äitienpäivän kunniaksi räväkän toimittajakaksikon Satu Rämön ja Katja Lahden humoristinen tietokirja Vuoden mutsi.
Se on vähän erilainen äitiyskirja. Kirjoittajat ehtivät elää kolmikymppisiksi ilman lapsihaaveita, töitä paiskien ja vapaa-ajasta nauttien. Elämä meni hallitusti juuri siihen suuntaan kuin sitä ohjattiin. Mutta kun synnytyslaitoksella syliin lykätään kolme ja puoli kiloa vastuuta ja saman verran ohjekirjasia, useampikin äiti kokee yhtäkkiä olevansa ulkopuolinen omassa elämässään. Lisäksi kaikilla ulkopuolisilla tuntuu olevan aina äitiydestä ja kasvattamisesta se ”oikea” mielipide.
”Keskinkertaiset mutsit” löysivät vertaistukea blogosfääristä − kaikkien äitiyslomalaisten ja muiden kotona hengaavien yhteisellä ykkösten ja nollien torilla. Katja valjasti äitiyslomalahjaksi saamansa Project Mama -blogin naistenlehtien yksipuolisen äitikuvan kontrastiksi jo vuonna 2007, ja Satu alkoi kirjoittaa omaa raskaus- ja vauva-ajan kriiseihin keskittyvää Salamatkustaja-blogiaan tikutettuaan plussapisteet vuonna 2009.
On helpottavaa huomata, että pullantuoksuinen äitiys on vapaaehtoista ja syyllistyminen turhaa. Vuoden mutsi jatkaa samaa ilosanomaa: aina ei mene putkeen, mutta viis siitä.
Hyvää ä-päivää!
”Ensimmäiseen vauvavuoteen mahtuu myös ensimmäinen äitienpäivä. Liput liehuvat, kukkakauppiaiden ovipumppu laulaa, keittiöstä kuuluu kolinaa ja äiti saa nukkua vartin pitempään kuin normaalisti. Jotkut saavat juustokakkua, jotkut mitalin.
Perheessämme ei ollut äitienpäivätraditioita, sillä äitimuori vihasi koko juhlaa syvästi. Hän ei voinut sietää tekopyhää ajattelua, että äitejä muistetaan yhtenä päivänä vuodessa. Hänelle sai lähettää tekstiviestin, jossa mainitaan ä-päivä, mutta valkovuokkoja ei saanut repiä.
Minua äitienpäivä vain hiukan nolottaa. Minun kohdallani koko juhla on täysin perusteeton. En ole mikään vakavastiotettava, liputuksen arvoinen äiti, jota pitää muistaa silkkipyjamalla. En edelleenkään edes pidä lapsista, enhän pidä kaikista aikuisistakaan. Sitä paitsi harvemmin pressa on antanut mitalin kaltaiselleni äitiyslomasta järkyttyneelle, itsekeskeiselle eukolle, joka vielä agitoi muitakin äitejä keskikertaisuuteen.
Ongelman ydin lienee se, että en vieläkään tiedä, mitä äitienpäivänä kuuluu juhlia. Synnyttämistä? Hoivaviettiä? Pelkkä synnyttäminen ei tee äitiä ja hoivata voi koiraakin. Onko tällaisen mittakaavan juhlinta vain äitimyytin pönkittämistä? Yhteiskunnan näkökulmasta lisääntyminen toki on tärkeää poliitikkojen toitottaman hoivasuhteen kannalta.
Olisi paljon helpompi juhlia perheen päivää. Äitiys on sekä opittua että annettua, mutta yhtä kaikki se edellyttää perheeksi kasvamista, perheen hyväksymistä. Perheeksi voi sitä paitsi myös lukea muitakin kuin heteronormatiivisen miehen ja naisen välisen yksikön, johon kuuluu x määrä lapsia.
Nostetaan malja
sille, että ei olla erottu, oli lapsia tai ei!
Tai sille, että on erottu, mutta silti väleissä!
Tai sille, että äitiä ei enää ole, mutta isi hoitaa homman.
Tai vaikka sille, että vuoteen mahtui taas sekä poskilihakset puuduttavaa
naurua että hiuksia harmaannuttavaa raivoa.”
- Katja
Tekstit Vuoden mutsi -teoksesta
